Murskaavana aamuna räntäsateen ropistessa ikkunaan muistin lohdutuksekseni lapsuudenystäväni äidin tekemät lihapiirakat. Kukaan ei luultavasti ole koskaan saanut mitään yhtä herkullista ja kotoisaa purtavaa, mutta minä sain niitä lapsena tämän tästä - paperipussillisen aina kotiinkin evääksi. Joskus söin niitä kerrossängyn yläpetillä muutaman ennen kuin raaskin jakaa muillekin perheenjäsenille.
Varsinainen lihiksien ihmemaa on Viro, luultavasti myös Venäjä. En tiedä, miten ne mahtavat pirugakset tehdään, joita Tallinnassakin myydään torikojuissa ja kuppiloissa suomalaisittain pilkkahinnalla. Ne ovat meheviä, maukkaita, käsin tehtyjä ja kaikin puolin täydellisiä, kaukana kotimaisista superlonia muistuttavista tehdaslihiksistä. Pirugaksia saa myös muilla täytteillä kuin lihalla, kuten kaalilla tai pinaatilla.
Minulla nyt oli jääkaapissa jauhelihaa, niin että kokeilin onneani pirugasmaakarina edellä mainitut esikuvat mielessäni. Laitoin täytteeseen keitettyä riisiä, keitettyä munaa, sipulia, jauhelihaa, lihaliemikuution ja reilusti mausteita. Luulisin, että niissä lapsuuden lihiksissä oli hiukan currya ja joka tapauksessa maustepippuria ja mustapippuria, mutta virolaisissa pirugaksissa myös ripaus muskottipähkinää. Laitoin kaikkia ja hyvää tuli, joskaan ei aivan täydellistä. Varmaan aika kultaa muistot, mutta virolaisilla on kyllä joku erilainen rasva, jossa pirugakset keitetään. Aion ottaa siitä selvää seuraavalla matkallani. Joka tapauksessa päiväni pelastui pitkälle omillakin pirugaksillani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti